Yritystukimalli osa 2

Se on moro taas,

Pitäisi tänään maksaa/skannata yrityksen laskuja niin ajattelin sujuvasti pakoilla kyseisiä toimintoja kirjoittamalla blogia. Lupasin jatkoa yritystukimallille ja vastoin kaikkia odotuksia myös kirjoitan jatko-osan.

Eli edellisessä tekstissä käsiteltiin paljon parjattujen yritystukien teoreettista kannattavuutta ja totesin niiden olevan ehkäpä paras sijoitus ikinä. Nyt sitten kerron kuinka homma pitää toteuttaa ja miksi.

Minkälainen on nykymalli pähkinänkuoressa? Yritykset saavat julkista rahoitusta Finnveralta, ELY-keskuksilta ja TEKESiltä. Finnveralta tulee pääasiassa lainaa ja takauksia, ELY-keskuksilta tukirahoitusta ja TEKESiltä tuettua lainaa ja tukirahoitusta. Näitä sitovat erilaiset kansalliset ja EU-lainsäädännöt, joiden tulkintaan on palkattu ihmisiä jotka sitten selvittelevät keskenään ja yritysten kanssa mitä tukimuotoja voi hyödyntää ja mitä ei. Esimerkkinä näistä on vaikkapa Finnveran yrittäjälainassa oleva sääntö, että 25% kokonaissummasta mikä sijoitetaan yrityksen omaan pääomaan henkilökohtaisena yrittäjälainana pitää olla yrittäjän omaa rahaa, johon kuitenkin käy laina pankista.

Oman lusikan soppaan muodostavat sitten erilaiset hankkeet joiden ideana on, että edistetään jotain tiettyä sektoria yrityksessä tai kaupankäyntiä vaikka tiettyyn kohdemaahan. Hankkeet nimetään raflaavasti, kuten "Venäjä vetää", "Ruotsissa rahaa" tai "Kiinassa kovempaa". Juoni on se, että yritykset maksavat vain pienen osan messumatkasta tai muusta projektin huipentumasta ja lopuksi päästään dokaamaan yhteiskunnan rahoja hyvällä mielellä. Sitten on vielä olemassa erilaiset verkostosysteemit, kuten Finpron vientirenkaat ja vastaavat joissa pyritään yhdessä valloittamaan maailmaa verkostoitumisen voimin.

Eli käytännössä on luotu hyvää tarkoittava byrokraattinen helvetti, jossa suurimmat hyötyjät ovat työpaikan näistä organisaatioista saaneet ihmiset. Kulut ovat valtavat ja tulokset usein todella pienet, varsinkin hankerahoituksessa.

Miten tämä sitten pitäisi hoitaa?

Onneen on tällä kertaa matkaa vain muutama askel:

1) Kaikki hankkeet lakkautettava niin nopeasti kuin mahdollista.

2) Työvoimapoliittinen näkökulma(tukien täytyy työllistää) poistettava välittömästi, koska tämä on kuin kiipeäisi perse edellä puuhun. Työpaikkoja syntyy, kun työntekijöitä tarvitaan eli yrityksen tuotteet menevät kaupaksi.

3) Kaikki julkinen tuki edellyttää julkista pääomasijoitusta yritykseen. Tällä varmistetaan, että vaikka yritys myydään Intiaan mielettömällä voitolla ja veroja kierretään holding-yhtiöiden kautta niin valtio saa samassa suhteessa omansa takaisin. Jos ei maistu, niin eikun vaan yritystä pystyyn ilman tukia.

4) Kompetenssin keihäänkärkenä tulee olla ihmisen tai ryhmän, joka tekee päätöksen siitä, että kannattaako yritykseen sijoittaa vai ei. On myös muodostettava tulevaisuuteen oikeasti nojaava liiketoimintasuunnitelma, jossa kartoitetaan todellinen rahoitus- ja osaamistarve. Tämä vaihe on tietenkin kaikista kriittisin, koska koko systeemi menestyy tai ei-menesty perustuen kartoitukseen ja rahoituspäätöksiin.

Yksi visio mikä minulla on ollut osaamistarpeen täydentämiseen olisi kouluista valmistuneiden integroiminen yrityksiin tässä vaiheessa eli ajatellaan vaikkapa, että Finnveralla on 30% omistus yrityksestä X ja yrityksen osaamiskartoituksessa paljastuu suuri puute myynnin järjestämisessä. Koska myynti on kuitenkin ainoa asia mikä yritykseen tuo rahaa, kunnon omistajan tavoin Finnvera haluaa valvoa omia etujaan ja rekrytoi kolmeksi vuodeksi kaksi henkilöä: Johanin ja Pellen joiden tarkoitus on myydä X:n tuotteita ja palveluita Ruotsiin. Johan on kovan linjan ammattilainen ja Pelle on Hankenilta valmistunut keltanokka joka ei ymmärrä tuon taivaallista vielä mistään. Kolmessa vuodessa Pellestä kuitenkin kehittyy jäätävä ammattilainen, joka Finnveran sopparin loputtua työllistyy itse kohdeyritykseen ja vastoin kaikkia odotuksia ekonomin kouluttaminen yhteiskunnan varoilla ei ollutkaan turhaa vaan rahat tulevat takaisin moninkertaisesti, koska henkilölle löydettiin oikeasti tuottavaa työtä. Tämän ajatuksen voisi tiivistää näin, "jos yritykseen kannattaa sijoittaa suoraan rahaa, kannattaa siihen sijoittaa myös osaamista".

Tässä kohtaa varmaan tätä tekstiä lukevat konsultit ja bisnesenkelit tuntevat kylmän hien muodostuvan ja pelon kouristavan kaulaa, koska tällaisen järjestelmän implementoiti tarkoittaisi suuria ongelmia varsinkin konsulttitaloille, joiden bisnes perustuu siihen, että tarjoamistaan palveluista yhteiskunta maksaa tukina puolet tai enemmän itse asiakkaalle. Voi kyynel. Jos olette oikeasti päteviä niin ei ole mitään syytä miksi vaikkapa Finnvera ei ostaisi osaamista teiltä.

Koko homman taustalla on siis, että yritys on itsessään hanke jota tuetaan. Ei niin, että sokeana ammutaan julkista rahaa taivaalle ja toivotaan, että yrittäjät nappaa siitä siivun ja laittavat sen tuottamaan. Toinen erittäin tärkeä pointti mitä haluan vielä korostaa erikseen on, että rahoituspäätöksien tekijöillä tulisi olla laajaa toimiala- sekä liiketoimintaosaamista ja varsinkin näkemystä siihen, että jos idea-tasolta lähdetään niin kuinka paljon aikaa, rahaa ja osaamista tarvitaan että yritys voi oikeasti menestyä. Tätä osaamista ei välttämättä tarvitse rekrytoida organisaatioon, sen voi myös ostaa yksityisellä kentällä toimijoilta jonne tuppaa se kaikista taitavin porukka valumaan.

-OMM